TyEL-vakuutuksen siirto toiseen eläkevakuutusyhtiöön voi tuntua monimutkaiselta prosessilta, mutta se onnistuu helposti sähköisesti. Jos olet vaihtamassa TyEL-vakuutusta toiseen yhtiöön, kannattaa ottaa huomioon, että TyEL-vakuutusten hinnoissa on eroja eläkevakuutusyhtiöiden välillä.
Miten TyEL-vakuutuksen siirto tapahtuu?
Työnantajana saat helposti siirrettyä työntekijöidesi eläkevakuutuksen toiseen yhtiöön. TyEL-vakuutuksen siirto onnistuu helposti sähköisesti ja se tapahtuu siirtohakemuksella uuden eläkevakuutusyhtiön verkkopalvelussa, jonne vakuutus halutaan siirtää. Uusi eläkevakuutusyhtiö irtisanoo sen jälkeen nykyisen vakuutuksen puolestasi.
TyEL-vakuutuksen voi siirtää toiseen eläkeyhtiöön, kun se on ollut nykyisessä yhtiössä vähintään yhden vuoden ajan. Siirto voidaan tehdä vain vakuutuskausien vaihtuessa ja mahdollisia vaihtoajankohtia on vuodessa neljä. Nämä ajankohdat ovat 1.1., 1.4., 1.7. ja 1.10.
Aiempi TyEL-vakuutus tulee irtisanoa vähintään kolme kuukautta ennen siirtoajankohtaa. Jos siis haluat, että TyEL-vakuutus siirtyy esimerkiksi vuoden alussa, siirtohakemus tulee tehdä viimeistään syyskuun lopussa.
Siirtohakemuksen voit kuitenkin tehdä milloin tahansa, mutta vakuutus siirtyy aikaisintaan seuraavana mahdollisena vaihtoajankohtana.
Mitä hyötyä on eläkevakuutusyhtiön vaihtamisesta?
Siirtämällä TyEL-vakuutuksesi toiseen eläkevakuutusyhtiöön voit saada edullisemmat vakuutusmaksut, sillä TyEL-vakuutusten hinnoissa on eroja eläkevakuutusyhtiöiden välillä. Mitä suuremmat ovat yrityksen palkkasummat, sitä suurempia säästöjä TyEL-vakuutuksen siirtämisestä voi syntyä.
Lue lisää, miten TyEL-maksu muodostuu ja mitkä tekijät vaikuttavat lopulliseen hintaan.
Myös eläkeyhtiöiden palvelun laadussa voi olla eroja, joten esimerkiksi nopeampi asiakaspalvelu tai paremmat digipalvelut voivat olla ratkaisevia tekijöitä, jotka houkuttelevat vaihtamaan yhtiötä.
Kuinka vertailla eri eläkevakuutusyhtiöitä?
Eläkevakuutusyhtiöiden vertaileminen on tärkeä osa TyEL-vakuutuksen siirtoa. Vakuutusmaksujen lisäksi hinnoissa tulee ottaa huomioon myös asiakashyvitykset, sillä ne vaikuttavat lopullisiin hintoihin. Asiakashyvitykset ovat eläkevakuutusyhtiöiden asiakkaille jaettavaa ylijäämää ja hyvitykset perustuvat eläkeyhtiöiden vakavaraisuuteen.
TyEL-vakuutusmaksut ovat aina asiakaskohtaisia, joten hintoja voi olla itse vaikea vertailla. Kauttamme TyEL-vakuutusten vertailu onnistuu helposti. Vakuutusasiantuntijamme auttaa vertaamaan eläkeyhtiöitä ja valitsemaan parhaimman vaihtoehdon yrityksenne tilanteeseen. TyEL-vakuutusten vertaaminen kauttamme on nopea prosessi eikä velvoita mihinkään tai maksa mitään.
Vertaa TyEL-vakuutukset helposti kauttamme
Jos haluat vertailla TyEL-vakuutukset, vastaa alla olevaan kyselyyn ja kerro nykyisestä tilanteestanne. Tämän jälkeen sovimme tapaamisen, jossa käymme tilanteenne läpi ja katsomme yhdessä, mikä eläkeyhtiö olisi paras vaihtoehto yrityksellenne.
Voit myös varata maksuttoman tapaamisen vakuutusasiantuntijamme Emilin kalenterista, jos haluat kysyä tai keskustella lisää eläkevakuutuksista.